Nyt voin sanoa olevani kohtalaisen ylpeä itsestäni.
Olen tehnyt jotakin niiden asioiden eteen, joita haluan. Enkä vain nurissut kotona kuinka haluaisin vaikka mitä mutta mitään ei tapahdu.
Pääsimme Lunan kanssa "potentiaalitestin" kautta erittäin haluttuun tokoryhmään. Maaliskuussa alkaa etsijäkoirahommat ihan kunnolla. Verijäljellä työskentely paranee kerta kerralta, ja canicrossissakin ollaan edistytty huimasti. Koiraetsinnän ja crossin suhteen on mahdollista jopa laittaa ihan kunnollisia tavoitteita
Ilmoittauduin myös neljän kerran tokokursseille Pihvin ja Pahvin kanssa, ja ai että sai mami olla ylpeä pojistaan. Luulin että täysi nolaus on taattu, mutta toisin kävi.

Kevät näyttää oikein hyvältä. Olen jaksanut tehdä koulussa hommia ja suorittanut kaikki kurssit sen suuremmitta tuskitta. Kevään työharjoittelupaikka on plakkarissa, samoin kisareissu Latviaan ja Liettuaan.
Kämppä on ehkä parhaalla paikalla maailmassa minua ja minun elämääni ajatellen. Isä on ehkä paras isä maailmassa.

Voisiko paljoa enempää enää pyytää?